maanantai 20. helmikuuta 2012

Mun kaulakoru

"Päivin ajatukset kovin selvät, kun ne saa hukutettua kaikkeen arkiseen.
Illan tullen iskee paha, ahdistus ja toivottomuus.
Ei sinänsä mitään uutta.
Nykyään vaan vahvempaa.
Pitäisi sitä kai itsekkin pystyä olemaan."


Siinäpä taas päivän ajatuskollaasini, pitäisi varmaan alkaa niitä leffoista tuttuja "Happypillssejä" ruveta napsimaan jossain vaiheessa.

Jotain tämän angstin seastakin ehkä löytyy, tuli tänään koko päivä heiluttua lumikolan varressa, kun sitä oli nyt taas se vajaa parikyt senttiä satanut tuonne pihamaalle.
Leikin tänään myös kovasti kotikokkia, enkä edes polttanut mitään pohjaan, sen sijaan sain oikein muikeita lohkoperunoita.
Illan tullen sitten aloitin silittämään päivällä löytämääni kauluspaitakasaa joka oli kuin kolmas portti IKEAan...
Ehdin jonkun puolisen tuntia siinä silittää, ennenkuin vahingossa kolhasin silitysrautaa ja se putosi varpailleen, ah.
Noh hetken kylmässä oltuaan näyttivät nuo tokenevankin, mutta hieman kipiät vieläkin, ja taatusti viimeinen kerta, kun aloitan aivan omatoimisesti silittämään.

Melkein koko päivän ajan on myös kovasti yritetty noihin fysiikan uusintoihin lukea, ehkäpä minä tuon kaiken opin kriittistä päivää odotellessa, onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa.

Voikun ei tahdo uni iskeä, miksei voisi pari päivää vaan puhjeta kalenterista pois, en minä niillä kuiteskaan mitään tekisi...



Cheers!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat