Koulu on lähtenyt, on lähtenyt käyntiin takkuisasti, ja samaten minä. Pikkuhiljaa tuntenu miten voimat on alkanu vähentyä, pääosin pääkopasta, ei niinkään muuten.
Pahimmat painajaiset on palannut takas, joo oikeesti, kirjaimellisesti. kirjaimellisesti.
Raapimajälkiä rinnassa ja kaulassa, verestävät silmät. En taas jaksais tätä kuraa, en vaan jaksais.
Mitä merkittävää tapahtuu? Ei, ei mitään merkittävää.
Olin toissapäivänä I.M.T.Tn asekoulutuksessa joka repi viimeisimpiäkin mehuja myöten kehon aika kuoseihin, hermoriekalelepatteista puhumattakaan. Sinille iso kiitos, sain kaksi yötä majapaikkailla, ja olihan se pekoni ja ristikkoperunatkin aika makeeta.
Ei siinä mitään, kouluttaja oli koulutuksessa tosi magee, ja osas hommansa, opin tosi paljon uutta, niinkun jätkä sanokin kurssin päätyttyä:
" I have put now 3 days training in you in 9 hours."
Mennään varmaan Jaken kanssa sitten huhtikuussa kurssin jatko-osalle. Ois tosi siistii.
Oon miettinyt kaikkea viime aikoina, kaikkea. Oon myös huomannu kuinka pahasti voi itseensä pettyä, kun miettii liikaa, ei se mitään, aina voi yrittää parantaa. Ja antaa, ajan parantaa haavat. Ja kyllä siinä onnistuu, ennemmin tai myöhemmin. Täytyy vaan itte uskoa siihen.
Olen nukunnut nyt viimeisen 3-4 päivän aikana yhteensä ehkä ympäripyöreesti 12h, joten tämä yö menee oikeesti nukkuessa ja myöhään herätessä.
Aamulla on kuitenkin remppaduunia ja biologiaa tiedossa. Ei se mitään.
Ehkä yks mulle tällä hetkellä tärkeimmistä kappaleista, kiitos kun sain purkaa. Pus. Ootte kaikki tärkeitä!
Cheers!
